Netti on pullollaan erilaisia julkaisujärjestelmiä. Tässä artikkelissa pureudutaan lähinnä WordPressin, Joomlan ja Drupalin mahdollisuuksiin, mutta samalla sivutaan myös muita julkaisujärjestelmiä.

WordPress

WordPress on ehdottomasti paras alusta blogin perustamiseen. WordPressin asennus on helppoa ja suoraan pakasta vedettynä sen asetukset ovat blogia ajatellen hyvät. Valmiita ulkoasuteemoja löytyy paljon ja maksuttomienkin joukossa on todellisia helmiä.

Lisäosia WordPressiin on tehty runsaasti ja niillä voidaan lisätä sivustolle monen näköisiä toimintoja. WordPress onkin kehittynyt blogialustasta hieman enemmän perinteisen CMS:n suuntaan ja sillä voi toteuttaa myös muunlaisia sivustoja kuin pelkkiä blogeja. Blogin perustamiseen WordPress on kuitenkin tarkoitettu ja siihen tarkoitukseen se onkin maailman paras.

WordPress on muuten loistavasti hakukoneoptimoitu.

Drupal

Koodinikkarin toivetyökalu Drupal soveltuu mainiosti monipuolisten sivustojen ja yhteisöjen perustamiseen. Drupalista ei aivan heti lopu ominaisuudet kesken ja järjestelmän ympärille kasvanut yhteisö on avuliasta. Drupalin avulla saa toteutettua lähes sivuston kuin sivuston, mutta sillä on hintansa.

Drupal ei ole nimittäin aivan helpoimmasta päästä ja järjestelmän opetteluun tuhraantuu tunteja niin suunnittelijalla kuin sivuston ylläpitäjälläkin. Helppokäyttöisyys ei siis ainakaan pakasta vedetyssä Drupalissa ole ollut päällimmäisenä mielessä.

Vaativien ja monipuolisten sivustojen alustana Drupal on kuitenkin lyömätön. Drupaliin luottaa moni suurempikin tekijä, joten sen valitsemalla tietää olevansa samalla viivalla suurempien kanssa.

Laadukkaita valmiita ulkoasupohjia Drupalille ei ole kovin paljoa saatavilla ja tyylikästä ulkoasua varten tarvii tehdä jonkin verran töitä.

Joomla

Joomla sijoittuu Drupalin ja WordPressin välimaastoon. Verrattuna WordPressiin sen ominaisuudet ovat paremmat, jos tarkoitus on perustaa esimerkiksi yhteisösivusto.

Drupaliin verrattuna Joomla on jonkin verran helpompi alusta niin sivuston suunnittelijalle kuin ylläpitäjällekin, mutta muokattavuudessa tulee takkiin.

Joomlaa voikin hyvällä syyllä kutsua välimallin alustaksi, jolle riittää valikoimaa niin ulkoasujen kuin lisäosienkin suhteen.

WebsiteBaker

WebsiteBaker on hyvä alusta pienehköille sivustoille. Rajattu ominaisuusvalikoima yhdistettynä yksinkertaiseen käyttöliittymään tekee siitä varteenotettavan vaihtoehdon helppokäyttöistä julkaisujärjestelmää etsiville.

WebsiteBakeriinkin on saatavilla jonkin verran lisäosia, mutta niiden määrän suhteen ollaan todella kaukana edellä mainituista valtaa pitävistä alustoista.

WebsiteBaker ei ole mikään kaikenkattava CMS, mutta sopii siis hyvin pienille sivustoille.