Verkkokaupan perustaminen on monen yrittäjän mielessä, mutta mielessä pyörii luonnollisesti myös, onko verkkokaupan perustaminen järkevää juuri nyt. Keräsimme muutamia perusteluita, miksi verkkokaupan perustaminen juuri nyt kannattaa.

Uusi myyntikanava

Jos ja kun talouden nykyinen alamäki hiljentää normaalia kaupankäyntiä, on aika kokeilla uutta myyntikanavaa eli Internettiä. Verkkokaupan avulla löydät uusia asiakkaita. Vähintäänkin tavoitat koko Suomen Internettiä käyttävät ihmiset, mutta halutessasi voit laajentaa kaupankäyntiä myös maailmanlaajuiseksi.

Jos paikalliset markkinat on puolestaan jo kaluttu loppuun, voi olla aika siirtyä uusille markkina-alueille. Verkkokauppa on useimmiten  edullisin ratkaisu tällaisessa tilanteessa.

Valmistautuminen talouden nousuun

Kun ollaan pohjalla, täytyy varautua nousukauteen. Perustamalla verkkokaupan nyt, sinulla on se jo valmiina kun talous lähtee nousuun. Muista myös, että sinulla on etulyöntiasema, jos ehdit ennen kilpailijaasi.

Aikaa tutustua verkkokauppaan

Kun kaupankäynti hiljenee, on sinulla enemmän aikaa harjoitella ja tutustua verkkokaupan maailmaan. On turha odottaa verkkokaupan räjäyttävän myyntisi uskomattomaan nousukiitoon heti julkaisupäivänä. Varaudu oppimaan kantapään kautta, mikä verkkokaupassa kannattaa ja kuinka maksavia asiakkaita saadaan kauppaan houkuteltua.

Hiljaisina aikoina voit myös panostaa enemmän verkkokaupan sisällön suunnitteluun, jolloin erotut kilpailijoistasi paremmalla verkkokaupalla, kunhan talous lähtee jälleen nousuun.

Verkkokauppa on edullista hankkia

Juuri nyt verkkokaupan perustaminen on edullisimmillaan. On siis aika tarttua tuumasta toimeen ja perustaa oma verkkokauppa.

Pääset eturintamaan

Suomi on muuta maailmaa jäljessä verkkokaupan saralla, joten jos perustat verkkokaupan nyt, olet kotimaisittain eturintamassa. Kannattaa toimia nopeasti, sillä verkkokauppojen määrä kasvaa vääjäämättä. On vain ajan kysymys, että kaikilla kilpailijoillasi on verkkokauppa. Verkkokaupassa on parasta olla mukana ensimmäisten joukossa, sillä edelläkävijöiden syrjäyttäminen on kallista ja aikaa vievää puuhaa.